I think I hear it creeping closer

Zach hiipi kolkkoja kivirappusia alaspäin, kohti kellaria. Kylmä nipisteli ikävästi paljaita jalkoja, sillä poika oli jättänyt kenkänsä huoneeseensa välttääkseen pitämästä ääntä kun oli livahtanut huoneestaan ystävänsä Cecilin kanssa. Kolmas kämppis, Ron, oli jäänyt nukkumaan autuaan tietämättömänä kaksikon touhuista, jotka rikkoivat räikeästi mielisairaalan säännöstöä. Jos venäläiselle olisi kerrottu, tuo olisi mitä luultavimmin yrittänyt estää ystäviään tekemästä moisia typeryyksiä tai jotain muuta vastaavaa. Pahimmassa tapauksessa tämä olisi yrittänyt tunkea mukaan, ja sitähän Zacharias ei halunnut. Tänään hän halusi olla yksinomaan Cecilin kanssa ja selvittää sairaalan salaisuudet tämän kanssa aivan kahdestaan.

"Varo askeleitasi - täällä on pimeää", Zach varoitti perässään kulkevaa tyttöä viimeisiä portaita laskeutuessaan. Sotkuinen ja jokseenkin karmiva kellari levittäytyi hänen eteensä pimeänä ja uhkaavana. Se sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin.
"Kello oli viittävaille kaksitoista, kun lähdimme huoneesta, joten se alkaa kaiketi olla pian jo tasan.." Poika selitti ja siristeli silmiään huoneen hämärässä, yrittäen nähdä edes jotenkin eteensä. Mutta se oli mahdotonta, ainakin näin pian kun silmät eivät olleet ehtineet vielä tottua puuttuvaan valaistukseen. Ja toimivia valoja kellarissa ei ollut varmaan koskaan ollutkaan. Kävellessään eteenpäin syvemmälle kellarin syövereihin Zach päätti hieman valistaa seuralaistaan siitä, miksi he olivat täällä.
"Huhu kertoo, että sairaalassa kummittelee. Monet uskovat, että huoneestapoistumiskielto johtuu siitä ja sanotaan, että kellarissa henget ovat aktiivisimmillaan", hän selitti lähes haltioituneena, mutta kääntyi sitten aran Cecilin puoleen muistaessaan tuon herkkyyden kaikkea pelottavaa kohtaan. "Mutta älä huoli, minä kyllä suojelen sinua. Olet turvassa niin kauan, kuin pysyt vieressäni."

Siinä samassa jostain nurkasta kuului metallinen kolahdus, joka sai ainakin Zachin säpsähtämään. Poika tuijotti pimeyteen silmät laajenneina, mutta rauhoittui hetkessä havaitessaan, ettei mitään muuta tapahtunut.
"Se oli varmaan joku putki", punkkari naurahti helpottuneena ja tarttui Ceciliä kädestä, lähtien taluttamaan tätä vielä kauemmas. "Tule."

Cecil seurasi hissukseen punkkarin perässä rappusia alas kellariin, jota kutsuttiin syystäkin kammottavaksi: maalipinta seinissä sekä lattiassa oli täysin rappeutunutta, likaista, halkeamia seinillä.. Paikka ei selvästikään ollut turvallinen saatika sitten miellyttävä. Sukkineen tyttö tepsutteli meneään silmät ympäripyöreinä pelosta, tällaiset paikat eivät olleet hänen mieleensä. Zach selosti enemmän paikan tarinasta, mikä ei helpottanut nuoremman oloa sitten yhtään. Lisää kuullessaan korealainen sipsutti vielä lähemmäksi toista, jottei vain joutuisi eksyksiin tässä pimeydessä joka ympäröi heitä kuin mikäkin aukoton verkko. Pelokkaan oloa hieman helpotti kuulla jätkän suojelevan häntä, joten mitään tuskin tulisi tapahtumaan .. kai.
Chin Ho ei ollut koskaan ollut mikään pimeän ystävä, ei varsinkaan kummitusjuttujen - hänhän oli nekrofoobikko. Ajatuskin leijuvasta sielupallosta sai kädet tärisemään sekä mielen täysin sekavaksi. Oli oikeastaan suora ihme ettei hän juossut jo kaukana kartanon käytävillä karkuun tätä tilaa, tätä paikkaa mikä oli tarinoiden mukaan yksi aktiivisin paikka koko suuressa rakennuksessa. Edes tytön pahimmat painajaiset eivät päihittäneet tätä tunnetta, hän pelkäsi sydänjuuriaan myöten, muttei halunnut näyttää sitä ihan vain Zachin vuoksi. Poika tuskin haluaisi vielä lähteä, juuri kun vasta saapuivatkin, olisi epäkohteliasta ruveta vinkumaan ja anomaan että he lähtisivät nukkumaan.
Ihmeellinen ääni säikäytti mietteliään sekä kauhuissaan olevan nuorukaisen ja sai kangistumaan paikalleen, mitä se oikein oli? Zach vaikutti myös säpsähtävän - tosin ei yhtä paljon kuin Cecil - mutta pisti äänen vanhan putkiston syyksi.

Pian tuo kaulapantaan sonnustautunut tarttui aasialaista tyttöä kädestä kiinni ja lähti viemään eteenpäin, aivan kuin tuo olisi lukenut hänen ajatuksensa. Ote oli hieman kova, mikä varmaan johtui siitä ettei Zach ollut paljoa tekemisissä tyttöjen kanssa, joten kokemus puuttui. Vaan eipä se tummahiuksista haitannut, oikeastaan vain helpotti. Chin Ho'lla oli viimeinkin ystävä joka piti huolen hänestä tällaisilla hetkillä. Lämmin hymy vilahti vaaleilla krisikkahuulilla hetken ajan, kunnes pyyhkiytyi pois pelon tieltä. Jostain kuului ihmeellistä ääntä, jota pystyi kuvailemaan vain tippuvaksi vedeksi.

Zach käveli toisen kanssa käsi kädessä keskemmälle kellaria, kunnes vihdoin jossain vaiheessa pysähtyi ja jäi seisomaan paikoilleen. Poika odotti hetken, toisenkin. Tämä vei etusormensa huulilleen pienen suhahduksen yhteydessä merkiksi vaitiolosta. Sitten tuli hetkeksi aivan hiljaista, lukuunottamatta vaimeaa veden tippumisen ääntä joka kantautui jostain nurkasta.

"Katso nyt, mitään ei tapahtunut", Zacharias sanoi antaen huojentuneen hymyn levitä kasvoilleen. "Taitavat olla pelkkiä mauttomia kummitusjuttuja, ne kertomukset meinaan."

Mutta siinä samassa kaksikon ohi lennähti pieni, ehkä halkaisijaltaan noin kymmenisen sentin kokoinen valopallo joka katosi saman tien pimeyteen, yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Zach säpsähti silminnähden ja puristi säikähdyksissään tiukemmin Cecilin kättä.
"Ei saatana! Näitkö tuon?" Pojan ääni oli pelon- ja innostuksensekainen ja tämä naurahti sanojensa perään levottomasti. Punkkari yritti vakuuttaa itselleen, että kaikelle löytyisi luonnollinen selitys eikä mitään helvetin henkiä ollut olemassakaan - ja näiden ajatusten avulla piikkikaulapantainen onnistui hetkessä rauhoittamaan jälleen itsensä ja olemuksensa, mikä varmaan helpottaisi hieman Cecilinkin oloa.
"Se oli varmaan vain jokin ötökkä tai harvinaisen hiljainen lepakko. Niitä löytyy näiltä main. Ei pelkoa siis."

Zach irroitti kätensä aasialaistytön omasta ja vei sen tämän harteille, halaten sinisilmäistä pienesti lämmittääkseen ja tehdäkseen tälle turvallisemman olon. Raaja jäi kuin vaivihkaa niille sijoilleen ja Zach kohotti katseensa matalaan kattoon, siristellen silmiään nähdäkseen jotain.
"Mitäköhän virkaa tällä paikalla yleensäkään on? Tällainen kylmä, tyhjä huone.." Hän puheli ajatuksissaan ja vilkuili pimeyteen, kuin odottaen näkevänsä siellä jotain kiinnostavaa.

Cecil vilkuili hermostuksissaan joka suuntaan, välillä jopa vilkuili taakseen varmistaakseen ettei kukaan seurannut heitä pimeydessä. Pelkkä ajatuskin perässä vaanivasta ihmisestä vavisutti häntä niin paljon, että koko tyttö muistutti enemmän haavanlehteä kuin ihmistä. Käsi puristui automaattisesti tiukemmin otteessaan kun pieni tuulenvire pyyhälsi ohi, sivellen paljaita sääriä ilkeästi. Yhtäkkiä Zach antoi merkin vaikenemiseksi, kuulosteli hetken ja tokaisi helpotuksissaan, ettei mitään kummoista tapahtunut. Tyttö huokaisi keveästi huojentuneena ja oli valmis päästämään irti toisen kädestä, mutta yhtäkkiä punkkari puristikin kovaa ja sekös säikäytti korealaisen. Tämä ponnahti miltein ilmaan, nielaisi pelkonsa kurkusta alas ja vilkaisi valopallon suuntaan. Se oli poissa, onneksi. Zach arvuutteli tuon olleen vain vaivainen ötökkä, mahdollisesti lepakkokin, nuoren tytön silmiin se ei vain siltä vaikuttanut. Sinisilmät katsahtivat pojan puoleen huolestuneena, tuo äskeinen ei myöskään ollut mikään hohtava pölyhiukkanen - kokoa oli aivan liikaa, lisäksi pölyotukset eivät liikkuneet niin määrätietoisesti.

Chin Ho halusi pois täältä pimeyden saarroksista, kauas pois lentävistä valopalloista sekä pamahtelevista putkista. Heidän pitäisi olla nukkumassa tähän aikaan, turvassa kaikelta pelottavalta.. Hän yllättyi tuntiessaan pojan vievänsä kätensä pois asettuakseen lämpimään, halaustyyppisen asentoon, missä tuon käsi suorastaan vangitsi aasialaisen viereensä. Ei se Chin Ho'ta haitannut, helpotti vain. Hän oli iloinen tuosta eleestä ja painautuikin varmuuden vuoksi hieman lähemmäksi toista - vaikkei tuo sitten siitä varmaan pitänytkään. Zach pohti kellarin merkitystä ääneen ja sai tytönkin ajattelemaan asiaa tarkemmin. Tosiaan, täällä ei ollut sähköä, sisustusta, ei mitään.. mihin vastaavaa tilaa tarvittiin sitten?

"Ehkä.. Ehkä tämä on ollut pommisuojan tapainen, tai sitten muuten vain varastotilana toimiva? Ei tämä viinikellariltakaan vaikuta.." Cecil arvuutteli silmiään siristellen. Pimeydessä ei nähnyt mitään, eikä taskulamppuakaan ollut matkassa - suunnistamisesta tulisikin oikein mielenkiintoinen kokemus säkkipimeässä.

"Veikkaisin varastoa, sillä kartano on varmaan niin vanha ettei siihen aikaan edes ollut pommeja. Tai mistä sitä tietää, jos se toimii sellaisena nykyään", Zach jutteli taluttaessaan toista eteenpäin pimeässä kellarissa, joka oli yllättävän iso. Poika oli aina mielessään kuvitellut sen jotenkin pienikokoisemmaksi muiden juttuja kuunnellessaan. Pian tämä naurahti ja kääntyi virnistäen Cecilin puoleen.
"Varastoksi tämä on kyllä harvinaisen tyhjä tapaus."

Kaksikko kulki punkkarin johdolla aina väin eteenpäin. Huone ei tuntunut loppuvan ikinä ja Zachariaksen mielessä käväisi epäilys, että he kulkivat pimeässä joko ympyrää tai olivat löytäneet jonkinlaisen käytävän - pimeässä asiasta oli mahdotonta oll varma. Jo aiemmin kuulunut veden tippumisääni tuntui hetki hetkeltä voimistuvan. Normaalisti se ei olisi luultavasti haitannut, mutta tällaisessa ympäristössä se tuntui aavemaiselta. Lisäksi kellarissa oli tullut äkisti kamalan kylmä. Olihan äskenkin ollut viileää, mutta nyt lämpötila tuntui tippuvan äkisti useamman asteen.
"Täällä on kylmä.." Zach nurisi ja veti Ceciliä hieman lähemmäs itseään kuin lämpöä hakien. Mieli olisi tehnyt uudelleen halata, mutta se olisi luultavasti tuntunut tytöstä oudolta tai ahdistavalta. Zach vilkuili tyttöä hämärässä salaa ja katsoi tämän sinisilmiä, jotka kiiltelivät vähäisessä valossa. Pakkohan se oli jo myöntää, hän oli ihastunut Ceciliin. Tuntui hyvältä olla näin lähellä tätä ja kulkea käsi kädessä pimeydessä, vain he kaksi.

Äkisti Zach astahti paljaalla jalallaan johonkin märkään ja kylmään, joka sai hänet värähtämään pienesti. "Hyi, astuin johonkin - toivon hartaasti, että se oli vettä", poika irvisti ja lähti perääntymään taaemmas välttääkseen osumasta kohtaan uudestaan, mitä siinä sitten ikinä olikin. Mutta siinä samassa tämä tunsi jalkojensa takana jotain, mutta ehti reagoida aivan liian myöhään. Punkkari kompastui ja kaatui selkä edellä maahan, vetäen yllättyneisyyksissään vahingossa Cecilinkin mukanaan, vieläpä suoraan päälleen. Siinä nyt makasivat toisiaan vasten lattialla, kädet yhä toisissaan kiinni.
"Sori, kompastuin kai johonkin", Zach naurahti hermostuneesti mutta ei tehnyt elettäkään noustakseen. Ei hän oikeastaan halunnutkaan, testasi vain samalla halusiko toinenkaan. "Osaan olla aika kömpelö, kun sille päälle satun. Eikä täällä näe perkeleen vertaa.."

Cecil ei kerennyt edes reagoimaan kun tunsi toisen vetävän itseään lähemmäksi, alemmaksi. He kaatuivat, Zach ja hän, päällekäin ja hyvin lähelle toisiaan. Tyttöparka säikähti niin, että pupillit pienenivät, sydän takoi rinnassa varmasti sataa, ellei peräti tuhatta. Jostain kumman syystä pojalla ei kuitenkaan ollut mitään valittamista, tuo ei edes tehnyt elettäkään siirtääkseen tummahiuksisen päältään. Tämä päällä makaava ei voinut kuin niellä muutaman kerran ennen änkytyksen alkamista, "E-ei se m-mitään haittaa... Vahinkohan se vain oli". Mitä tässä tilanteessa oikein pystyi tekemään, toinen ei näyttänyt haluavan lähteä tästä, eikä Chin Ho itsekään, mutta ujo luonne ajoi häntä enemmän ja enemmän paniikkiin. Hän ei kestänyt pitkään, vaan joutui nousemaan tahtomattaan pojan päältä ja vetäytymään hieman kauemmaksi pimeyteen. Onneksi punastusta ei tällaisessa valossa nähnyt, jos näki, oliko hän olevinaan joku Rudolf Punakuono?

"Jo-jospa jatkaisimme matkaa..? Täällä on pelottavaa" korealainen mutisi hiljaa pimeyteen tähyillessään. Vesitippojen äänet olivat syystä tai toisesta kaikonneet, eikä tässä kohtaa ollut enään läheskään niin kylmä kuin aikaisemmin. Joka tapauksessa Cecil päätti korottaa kaulustaan sekä laskea paitansa helmaa mahdollisimman alas, niin alas että ne peittivät mustat shortsit alleen.

Zachin kasvoilla käväisi pettynyt ilme tytön lopulta noustessa hänen päältään ja ehdottaessa että he jatkaisivat matkaa.
"Pelottaako sinua?" Poika kääntyi huolestuneen näköisenä toisen puoleen ja yritti erottaa pimeässä tämän kasvonpiirteet. "Siinä tapauksessa lähdemme, ei täällä mitään kiinnostavaa varmaan ole kuitenkaan. Tai ainakaan sellaista, mitä haluaisimme nähdä", tämä sanoi hymyillen hämärässä ja hapuili sokkona Cecilin käden omaansa.
"Tule, lähdetään. Mennään nukkumaan."

Zach talutti toisen läpi pimeän ja sen piilottamien esteiden niin, että kaksikko oli jo lyhyen hetken kuluttua taas portaikon luona kipuamassa rappusia ylös. Pian nämä tulivat kellarin ovelle, jonka suuhun punkkari hetkeksi pysähtyi.
"Jos muuten sitten vielä pelottaa niin.. tuota. Voit aina tulla minun viereeni. En siis tarkoita tuputtaa, mutta sanoinpahan vain." Poika raaputti pienesti niskaansa ja katseli muualle. Hetken kuluttua tui kuitenkin lähti kävelemään jo huoneille päin. "No mutta kuitenkin."

Pian kaksikko oli jo kadonnut sokkelomaisten käytävien suojiin.