Back off, I'll take you on

Zach istuskeli nurmikolla jalat ristittyinä. Hän nojasi käsiinsä ja katseli silmät sirillään yllä levittäytyvää teräksenharmaata taivasta ja satunnaisesti yli lentäviä lintuja.

Luoja, että osasi olla tylsää.

Poika kierähti makoilemaan selälleen kuivalle nurmelle. Se kahisi ikävästi korvissa ja pisteli ikävästi selkää paidankin läpi, mutta tämä ei jaksanut juuri nyt välittää.
Zachia ärsytti tällainen mitäänsanomaton yksinäisyys. Hänellä oli jostain syystä suoraan sanottuna vittuuntunut olo, joka johtui luultavasti osittain tekemisenpuutteesta ja siitä, ettei hän saanut purkaa vihaansa mihinkään. Juuri nyt olisi tehnyt mieli hakata nyrkkeilysäkkiä, mutta kello oli vielä sen verran vähän ettei liikuntasalin avainta kannattaisi vielä mennä pyytämään hoitajilta. Toisinaan oli rasittavaa, että huoneen piti olla lukittujen ovien takana, mutta kyllähän sen ymmärsi - jos sinne olisi vapaa pääsy, anorektikot kävisivät siellä näännyttämässä itseään liikuntakiellostaan huolimatta.
Jostain pilvenraosta pilkistävä aurinko häikäisi maassa makoilevan punkkarin silmiä niin, että tämän täytyi nousta takaisin istumaan ja katsella hetken ajan karua pihaa taivaan sijasta. Näky ei ollut kovin kaunis, kuollutta ruohoa ja kasveja aina alueen rajaavaan kivimuuriin saakka. Ah, muuri, se oli Zachin vanha tuttu. Lukemattomat kerrat poika oli yrittänyt tavalla tai toisella kiivetä sen ylitse päästäkseen pakoon tästä helvetinloukosta - olisi luultavasti yrittänyt juuri nytkin, ellei ajatus eräästä henkilöstä pidättelisi. Cecil. Tyttö tarvitsi Zachin suojelusta tässä mielisairaalan ankeudessa, varsinkin kun muutamat potilaat olivat ruvenneet kiusaamaan tätä, olihan tämä vielä uusin tulokas. Uutta lihaa, uutta verta, miten sen nyt halusikaan ilmaista.

Zach huokasi ja laski katseensa maahan. Kuinkakohan kauan sitä vielä joutuisi olemaan täällä?

Evan huomasi jälleen löytävänsä itsensä laitoksen pihalta. Huoneessa oli ollut tylsä olla eikä poika oikein muutakaan tekemistä ollut keksinyt kuin palata ulos. Taivas oli ankean harmaa, silloin tällöin aurinko kuitenkin pilkahti pilvien raosta. Evania ärsytti kaikki tässä paikassa; masentuneet ja ahdistuneet ihmiset, hoitajat jotka eivät päästäneet hetkeksikään silmistään ja tämä vanha rakennus. Jokin siinä ränsistyneessä kartanossa sai kylmät väreet kulkemaan pojan selkäpiitä pitkin. Hän oli ruokalassa kuullut, kun joukko potilaita puhui jotain epämääräistä kummituksista, riivatuista sieluista ja muusta vastaavasta. Voisiko se olla totta, kummitteliko täällä oikeasti?

Evanin ajatukset keskeytyivät, kun hän näki, ettei ollut yksin. Maassa makoili punkkari, joka nousi istumaan kuitenkaan huomaamatta Evania. Poika ei ollut varma halusiko tehdä toiseen lähempää tuttavuutta ja seisoi hetken miettien vaihtoehtoja. Ei kai tutustumisesta haittaakaan olisi? Lopulta Evan päätti, ettei menisi toisen luo, tuohan saattaisi haluta olla rauhassa tai jotain. Hän oli juuri kääntymässä lähteäkseen toiseen suuntaan, mutta pysähtyi sitten. Hän epäröi kääntyä takaisin toiseen päin, hän ei puhunut tai liikkunut. Seisoi vain hetken siinä uppoutuen mietteisiinsä. Lopulta hän lähti kävelemään pois päin punkkarista. Hänen ei tehnyt mieli puhua kenellekään juuri nyt.

Zach havahtui äkisti huomatessaan vähän kauempana vieraan tyypin. Tämä oli varmaan uusi sairaalassa, sillä hän ei muistanut nähneensä tätä ennen. Tyyppi ei vaikuttanut miltään ilopilleriltä seisoskellessaan apaattisen oloisena paikoillaan edes katsomatta hänen suuntaansa - no, hyvä vain kun ei tullut juttelemaan.

Vaikka oli tämä yksinään istuskelu oikeastaan aika tylsää.

Zach harkitsi hetken ja katsoi hetken mietteliään näköisenä vieraan pojan suuntaan. Hän mietti kutsuisiko tuon luokseen, sillä jonkun härnääminen tai piilovittuilu voisi tällä hetkellä olla ihan hyvä idea. Varsinkin uusia tulokkaita oli yleensä hauska vähän näpäyttää, eivätpähän erehtyneet luulemaan liikoja itsestään.

"Hei", punkkari huikkasi äkisti poispäin lähteneelle pojalle ja ponnisti itsensä jaloilleen. Tämä lähti kävelemään rauhallisesti toisen suuntaan ja pysähtyi kohdalle luokse päästyään.
"Taidat olla uusi täällä?"

Evan pysähtyi kuullessaan toisen kysymyksen, muttei kääntyt heti. "Joo, oon mä, tulin tänä aamuna" poika sitten vastasi käännyttyään niin, että oli häntä jonkin verran pidemmän punkkarin kanssa kasvokkain. Hän ei ollut varma miten toiseen olisi pitänyt suhtautua, mutta jossain pyöri takaraivossa ajatus siitä että nyt olisi hyvä hetki häipyä paikalta. Toinen poika vaikutti jotenkin uhkaavalta, aggressiiviselta. "Evan" poika kuitenkin esittäytyi. Jälleen kerran hän sai todeta olevasa kohtelias. Hän todella toivoi pääsevänsä tavoistansa eroon joskus, oli rasittavaa olla hyvätapainen.

"Ja sun nimes on..?" hän sitten kysyi ja soi toiselle pienen hymyn yrittäen samalla peittää ivallisen ilmeensä epäillen vahvasti, ettei onnistunut siinä. 'Auts.. tästä ei välttämättä seuraa mitään hyvää' Evan ajatteli autuaan tietämättömänä siitä, kuinka oikeaan oli osunutkaan. Hän tarkkaili toista, rekisteröi jokaikisen pienen liikkeen ja eleen. Hän oli valmistautunut mihin vaan, tälläisessä ympäristössä kun ei voinut tietää miten toinen reagoi.

Zach virnisti vinosti toisen kertoessa nimensä ja katsahti tätä ovelasti silmiin. "Zach", hän vastasi Evaniksi esittäytyneen kysymykseen, katsellen pää kevyesti kallellaan ja hivenen arvioivasti tätä. Poika ei voinut olla huomaamatta ivallista ilmettä toisen kasvoilla ja äkisti virne katosi. Punkkarin suu muuttui pelkäksi mitäänsanomattomaksi viivaksi.
"Arvelinkin, että olet uusi. En ole nähnyt sinua aiemmin.." Zach hymähti kireähkösti ja mulkaisi vierasta poikaa. "En oikein pidä uusista tyypeistä. Luulevat usein itsestään liikoja", hän selitti tylysti naurahtaen ja katseli Evania hetken kulmiensa alta.

Poika vaikeni hetkeksi ja puristeli käsiään nyrkkiin silkkaa ärtymystään, olo paheni vain hetki hetkeltä. Punkkari oli suorastaan raivoissaan, pitkästä aikaa - tämä ei tiennyt mistä se johtui, mahdollisesti Evanin ivallinen ilme oli laukaissut sen hetki sitten tai sitten syy oli jokin muu. Zachin olisi todella tehnyt mieli vain hyökätä pojan kimppuun, mutta päätti toistaiseksi hillitä itsensä ja odottaa saavansa edes näennäisen syyn päällekarkaukselle. Ei hän nyt ihan hullulta halunnut vaikuttaa, sehän saattaisi tietää lisää aikaa mielisairaalassa.

Evan huomasi Zachin ilmeen muuttuvan ja huokaisi, ei Zachille vaan itselleen, mutta valitettavasti hän tajusi liian myöhään, miltä hänen huokaisu saattoi toisesta vaikuttaa. "Oon vältelly uusii tuttavuuksii etten joutuis ongelmii... sunlaistens kanssa" poika tokaisi jättäen kuitenkin lauseen viimeisen osan sanomatta. Hän oli varma siitä, että toinen kävisi hänen kimppuunsa samalla sekunnilla kun hän lopettaisi lauseensa mikäli hän erehtyisi tekemään niin. "...en vaa oo sosiaalista tyyppiä" poika valehteli korjaten virheen, jonka oli ollut vähällä tehdä.

Jokin toisessa kuitenkin ärsytti häntä, luuliko punkkari olevansa jotain vain koska oli ollut laitoksessa pidempään kuin hän? "Ottaisit vähä rennommi" Evan tokaisi kun huomasi toisen puristavan kätensä nyrkkiin. Hänen naamallaan oli hieman huvittunut ilme. Hän katsoi Zachia silmiin yrittäen lukea tuon aikeita. Evan kyllä näki toisen olevan ärsyyntynyt ja kysyikin tuolta mistä se johtuu. "Onks sul jotai ongelmii ku oot noi ärsyyntyny?" hän kysyi vilpittömästi. Tosin punkkari voisi hyvin ymmärtää senkin väärin. Evan oli kuitenkin valmiina, jos Zach yrittäisi käydä päälle.

Zach ei voinut kuin naurahtaa toisen selityksille. "No ei mikään ihmekkään", hän virnisti häijynlaisesti ja risti sitten kätensä rintansa päälle puuskaan. "Mutta kerron yhden asian. Ilman oikeita kontakteja et tule pärjäämään täällä. Voit joutua vielä suurempiin ongelmiin." Zachin äänensävy oli tarkoituksella uhkaava. Hän astui askeleen verran lähemmäksi Evania, joka ei kaikeksi harmiksi näkynyt pelkäävän niin kuin useimmat. Mahtoi luulla olevansa jotain - ne luulot täytyisi ottaa pois heti.

Punkkarin kasvoille kohosi piilottelemattoman ärtynyt ilme Evanin kysellessä jotain tämän ongelmista.

"Vittuako se sinulle kuuluu onko minulla 'ongelmia'." Poika antoi suunpieltensä muotoutua virneestä tympääntyneeksi mutristukeksi ja tuijotti katse tiukkana mustahiuksista, odottaen sitten mitä tuo seuraavaksi sanoisi. Tuntui jo lähes mahdottomalta pidätellä raivoa sisällään, mutta Zach pakotti itsensä pysymään vielä hetken paikoillaan.
Mutta kohta, aivan kohta hän saisi hakata tuon idiootin naaman tohjoksi.

"Veikö kissa kielesi vai mikä tuli?"

Evan yritti olla välittämättä toisen uhkaavasta äänensävystä ja siitä, että tuo oli taas askeleen lähempänä häntä. "No sori vaa ku erehyin kysyy!" poika huudahti ärtyneesti. Myös Evanin pinna alkoi kiristyä ja hän olisi mieluusti vain kävellyt pois tilanteesta, jos se ei olisi ollut niin raukkamaista. "Veikö kissa kielesi vai mikä tuli?" Zach kysyi. Evan ei voinut olla hymähtämättä toisen kysymykselle. "Tai sitten en vaan jaksas vaivautuu puhuu sulle" hän tokaisi tietäen kuinka typerää se oli. "Käy päälle vaa, kyl mä kestän" hän sitten sanoi oikein yllyttäen toista.

"Ja se, etten halua tutustua sinuun ei tarkoita sitä, että joutuisin ongelmiin muiden kanssa" hän lisäsi. Äänensävy muuttui nyt vihaisemmaksi ja ivallinen virne nousi tuon naamalle. Evan tiesi saavansa turpaan. Olihan hän hyvässä kunnosa ja osasi tapellakin, muttei pitänyt siitä ja pyrki välttämään väkivaltaa viimeiseen asti. "Taidat olla joku pahis vai?" hän kysyi. Oli päivän selvää, että toinen kävisi hänen kimppuunsa ennemmin tai myöhemmin joten miksi pitkittää asiaa. Evanin kädet olivat puristuneet nyrkkiin hänen huomaamattaan.

Zach ärsyyntyi hetki hetkeltä enemmän sitä mukaa kun Evan puhui. Hänen nyrkkinsä puristuivat jo niin tiukasti kiinni, että rystyset muuttuivat aivan valkoisiksi ja sormiin melkein sattui.
"Kestätkö, oikeasti? Katsotaanko?" Punkkari kysyi ja väläytti toiselle hampaitaan irvistyksen yhteydessä. Tämä ei jaksanut kuunnella enää moista paskanjauhantaa - oli syytä tai ei, hän ei enää pidättelisi itseään!

"Saatanan.." Zachin sanat vaimenivat loppua kohden pelkäksi vihaiseksi sähinäksi hänen jännittäessä jalkansa ja hypätessään äkisti kohti Evania. Poika yritti kaataa toisen maahan ja lyödä tätä saman tien suoraan päin näköä.

Evan huomasi toisen ärsyyntyvän ja hänen naamalleen nousi ivallinen virne. "Enköhän" hän sanoi ja vaikak hän oli valmistautunut toisen hyökkäykseen, Zach sai kaadettua hänet maahan ja löi Evania nyrkillä naamaan. Poika otti Zachia ranteesta, jottei tämä onnistuisi lyömään häntä uudelleen ja yritti sitten saada tuon pois päältään. Hän yritti ainakin aluksi olla iskemättä takaisin ja tyytyi vain torjumaan toisen iskuja kerta toisensa jälkeen.

Hän maistoi veren maun suussaan ja sylkäisi punaiseksi värjäänyttä sylkeä maahan. Pyyhkäistyään suunsa paitansa hihaan hän virnisti ivallisesti. "Etkö parempaan pysty?" Evan kysyi yllyttäen toista vielä lisää. Omaksi hämmästyksekseen hän miltein nautti tilanteesta, vaikka olikin hieman alakynnessä. Vaikka Evan olikin vahva ja hyväkuntoinen hän ei nimittäin liiemmin ollut tapellut edes karattuaan kaduille.

Lopulta Evan kyllästyi vain ottamaan vastaan iskuja ja torjumaan niitä. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja yritti lyödä toista naamaan. Adrenaliini virtasi hänen suonissaan tehden hänestä vahvemman ja vihaisemman. Hänen vihansa ei kuitenkaan lyönyt vertoja Zachin raivolle ja vaikka Evan ei sitä vielä tajunnutkaan hän rupesi miettimään, kuinka tämä lopulta päättyisi. Hoitajia kun ei näkynyt mailla halmeilla ja Zach kävi kerta toisensa jälkeen aggressiivisesti hänen kimppuunsa. Evan yritti jälleen lyödä toista, tällä kertaa hän oli enemmän tosissaan ja yritti todella satuttaa toista. "Ei kai rupea väsyttämään?" hän kysyi samalla kun suuntasi iskun Zachin kasvoihin.

Zachin niskat naksahtivat pienesti kovan iskun osuessa suoraan päin näköä ja heilauttaessa päätä asteen taaemmas.
"Helvetti!" poika ärähti vihaisena. Viha oli kuitenkin lähinnä itseen kohdistettua siitä syystä, että Zach oli antanut Evanin osua itseensä. Hän oli yksipuolisten tappeluiden ystävä eikä tämä nyt oikein vaikuttanut siltä. Toki haaste maistui aina, mutta nyt oli enemmän sellainen fiilis että teki mieli hakata joku lyttyyn.
"Väsytä? Minua? Ei toki, entä itseäsi?" Zach vastasi vittuilevaan äänensävyyn toisen kysymykseen ja pyyhkäisi huulestaan valuvan verinoron ranteeseensa. Sen tehtyään hän otti vasemmalla jalallaan tukea maasta ja laukaisi kovan potkun kohti toisen polvea.