Gotta keep going

Tummahiuksinen teini aukaisi varovaisesti huoneen oven, kohdaten sitten tuon tunkkaisen, homeisen hajun, joka miltein tyrmäsi tulijan. Koko huone oli hämärän peitossa, minkään sortin valoa ei kajastanut edes pienestä ikkunasta, jota peitti kapeat kalterit. Arat askeleet veivät alakuloisen nuoren sängyn luo, joka sijaitsi kahden muun keskellä. Se olikin ainoa mihin ei oltu koskettu, pari muuta olivat selvästikin ollut vast'ikää jonkun käytössä. Oli tuolla nurkassa vielä yksi sänky, jostain syystä se oli siirretty kauemmaksi muista. Liekö ollut ihmisillä riitaa? Chin Ho, korealainen tyttö, asetti reppunsa kovalle sängylle purkaakseen sen. Mietteliäs katse arvioi huonetta siinä samalla, minne hän laittaisi tavaransa? Kännykkä häneltä oltiin heti ensimmäisenä viety, joten laturista tuskin oli mitään hyötyä. Se jäikin kapsäkin pohjalle kun taas pari korean kielistä lehteä pääsivät lojumaan sängylle joksikin aikaa, kunnes niillekin löytyisi hyvä paikka. Seuraavaksi nuorukainen suunnitteli laittavansa vaatteitaan vaatekomeroon, jonka ovi ei aluksi tahtonut millään aueta. Tuo oli kuin liimattu kiinni - tai sitten Chin Hon voimat olivat mitättömät tässä laihassa kehossa.

Kun kaikki tavarat viimein olivat paikoillaan mikä missäkin, asettui tummahiuksinen teini sängylle makoilemaan mahalteen lukeakseen erään kohdan lehdestä, joka oli automatkalla jäänyt kesken. Jospa lukeminen saisi jännityksen kaikkoamaan. Oli hankalaa asettua aloilleen hylättyä kartanoa muistuttavaan paikkaan, minkä käytävillä kulki ongelmallisia teinejä ristiin rastiin. Ihmisiä, niitä Cecil ei kestänyt, olentoja jotka aina pilkkasivat häntä tai sitten muuten vain pelottivat - toisinaan tahtomattaan. Hiuksiaan silittelevä tyttö siirsi pari sivuhiusta korvansa taakse, nuo nimittäin halusivat koko ajan valua eteen. Yleisesti se ei haitannut, mutta lukiessa oli ihan kiva nähdäkin jotain muutakin kuin pelkkiä mustia hiussuortuvia. Lukeminen todellakin helpotti oloa, vaikka välillä ajatukset halusivatkin pompata takaisin kotiin. Siellä isä varmaan peuhasi nyt uuden naisensa kanssa, josta kuitenkin tulee uusi äiti hänelle. Tuskin nuo häntä kaipaisivat, olihan heillä toisensa. Siitä ei ollut kuin vajaa tunti kun auto oli kurvannut pois pihasta ja Chin itse oli astunut sisään uuteen elämään. Elämään jota katui jo nyt. Nopeasti hoitaja oli hoitanut muodollisuudet pois, näyttänyt paikkoja - jotka olivat liian hirveitä teinin silmille - ja lopulta päästänyt hänet huoneeseensa levähtämään. Lisätietoja tulisi kuulemman myöhemmin.

Zach ei ollut mielissään. Hän oli juuri saanut kuulla hoitajalta saavansa uuden kämppiksen - ihan kuin siinä nössössä venäläisessä ei olisi sietämistä. Ja tämä kaikki tietenkin juuri heti, kun hän oli vihdoin päässyt eroon yhdestä huonetoveristaan, joka oli eilen kotiutettu. Oikeasti Zach oli järjettömän kateellinen tyypille joka oli päässyt täältä pois, mutta ei tietenkään suostunut myöntämään sitä.
Poika harppoi hljaisia kirosanojaan suustaan sylkien käytävää pitkin kohti omaa huonettaan. Että teki mieli lyödä jotain, saatana. Zach pysähtyi ovelle ja riuhtaisi sen tarpeettomalla voimalla auki, paiskaten sen vieläpä äänekkäästi kiinni perässään astuttuaan huoneeseen. Koko käytävä varmaan kajahti, hah. Poika virnisti pystyessään sielunsa silmin näkemään kuinka päivystävät hoitajat pitelivät parhaillaan korviaan.. Mutta mitäs helvettiä.

Pistävänvihreät silmät nauliutuivat siinä samassa sängyllä makaavaan vieraaseen. Se uusi tyyppi oli näköjään jo tullut - sepä kiva. Nyt kai pitäisi sanoa jotain, vai kuinka? Jotain lämmintä ja tervetulleeksi toivottavaa. Ja paskat.
"Hmh, olet näköjään jo tullut. Jännä juttu, kun laittoivat tytön jätkien huoneeseen.." Zach ivasi tuhahtaen. Sitten hän hyökkäsi saman tien yhtään häpeilemättä penkomaan tulokkaan tavaroita, etusijassa outoja vieraskielisiä lehtiä. Mitä ihme kieltä, jotain japaniako tuo oli..?
"Mistä helvetistä sinä oikein olet kotoisin?" Poika naurahti pilkallisesti plärätessään ohuita sivuja lävitse. Tämä ei tajunnut tekstistä niin mitään eikä käsittänyt, miten tuollaista pystyi lukemaan yleensä kukaan. Punkkari naureskeli puoliääneen ja selasi lehden kuvia ja artikkeleita, jotka eivät sanoneet tälle yhtään mitään. Oliko noissa muka oikeasti jotain sisältöäkin, niin sekavaakin että ei mitään järkeä. Zach istahti lattialle ja veti jalkansa risti-istuntaan, päästäen suustaan epämääräisen äännähdyksen joka oli kai jostain tuhahduksen ja murahduksen välimaastosta. Hänellä oli ollut taas huono aamu, mikä näkyi käytöksessä aika selvästi.
"Olen muuten Zach, jos kiinnostaa. Onko sinullakin nimi?" Poika kysyi hetken hiljaisuuden kuluttua. Tämä oli saanut infoa, että tämä uusi tyyppi ei välttämättä puhuisi paljoa, joten päätti testata osasiko tuo edes englantia.

Chin Ho säikähti pahemman kerran oven paiskautuessa raivoisasti kiinni sisään astuneen nuorukaisen perässä, pamahdus sai jo sydämen jyskyttämään, tulokas taas sai kauhua aikaan. Automaattisesti tummahiuksinen vetäisi kaulustaan hieman korkeammalle sekä antoi hiustensa valahtaa täysin kasvojen peitteeksi. Ensin kovaääninen poika tuli pläräämään hänen lehtiään, mollasi niitä ja lopulta rauhottui istuuntumalla lattialle oudon äännähdyksen kera. Sängyllä makaava oli kerännyt itsensä pieneksi palloksi ihan vain varalta, entä jos toisella olisi joku sairaus, joka saisi tuon hyökkäämään? Silloin hän ei osaisi puolustautua oikein. Cecil ei vastannut ensimmäiseen kysymykseen ja toisen tullessa hän piti oletusta yllä, että jos hän ei vastaa niin toinen jättää hänet rauhaan. Jospa kiinnostus katoaisi tai jotain..

Teini, Zach, asui ilmeisesti tässä samassa huoneessa, sillä mitäpä asiaa tällä muuten olisi tänne. Ujosti Cecil vilkuili sinisilmillään etuhiustensa takaa toista, pistäen merkille muutamat yksityiskohdat tuon ulkonäöstä. Pelottava.
Hän ei uskaltanut liikkua, entä jos hän tekisi jotain väärää ja suututtaisi vihersilmäisen jätkän, jonka uhmakas olemus sai miltein kyyneleet vaatteidensa suojiin pukeutuvan silmiin.

Zach odotti hetken vastausta, mutta tajusi hetken kuluttua että tuskin saisi sitä lainkaan. Outo tyyppi tämä tulokas, todellakin. Ja tuon kanssa nyt pitäisi sitten jakaa huone - tuon ja sen venäläisen? "Kysyin sinulta juuri kysymyksen. Vastaisitko?" Punkkari tivasi pian kärsimättömänä, sillä paloi innosta päästä härnäämään toista tämän nimestä joka oli varmasti yhtä ihmeellinen ja typerä kuin tämä itsekin. "Veikö kissa kielesi, täh? Kakaise ulos vain. En minä pure. Ehkä", Zach naurahti ja väläytti lähes leikkisän virneen ohessa vieraalle hampaitaan. Hän ei oikein tiennyt mitä toisesta pitäisi ajatella, sillä oli hankala muodostaa minkäänlaista mielipidettä jostain, joka ei puhua pukahtanut.
Yhä vain jatkuva hiljaisuus ärsytti lattialla istuksivaa poikaa suunnattomasti, sillä tämä tiesi ettei jaksaisi kauaa puhua itsekseen - mutta tämä tiesi myös, että juuri sitä toinen toivoi. Että hän luovuttaisi ja menisi pois. Turha luulo, sillä Zach oli jo tähän mennessä päättänyt kiskoa toisen nimen tämän suusta vaikka pihdeillä jos tilanne sitä vaatisi.

"Etkö puhu englantia? Kerrataan vielä: Minä Zach. Sinä kuka?" Poika kysyi toiselta kuin tämä olisi ollut jotenkin vajaa, vaikka eihän sitä tiennyt, mielisairaalassa kun oltiin. Tämä odotti ja odotti, että vieras avaisi suunsa edes hetkeksi ja lopettaisi tuon alistuvan pelkäämisen. Nytkin oli sängyllä kerällä kuin mikäkin siili, alentavaa.
"Viimeisen kerran, mykkis. Mikä sinun nimesi on?" Zach päätti yrittää vielä kerran, mutta ei tiennyt yhtään mitä yrittäisi jos tämä ei toimisi. Tilanne oli turhauttava. Pitäisikö hänen hakata sanat ulos tuosta tyypistä?

Nuorukainen kuunteli kuinka toinen maanitteli ja yritti konstilla jos toisellakin saada hänet kertomaan nimensä - ei onnistu, hänhän ei tuollaiselle ihmiselle puhuisi, tappaa kuitenkin jollain piilotetulla linkkuveitsellä. Chin yritti blokata toisen sanat painamalla leukansa rintakehäänsä vasten, jolloin korvat piiloutuivat olkien suojiin. Vaan oliko se hyvä idea? Zachiksi esittäytynyt vain jatkoi naljailuaan minkä kerkesi, viitaten siihen ettei lopettaisi ennen kuin saisi tietää haluamansa. Lyhyisiin shortseihin pukeutunut teini näpräsi sormillaan pitkien hiustensa latvoja ja koitti keskittää ajatuksensa toisaalle, jospa tuo piikkipantainen kyllästyisi aikanaan.
Sisäisesti tuskissaan oleva tyttö yritti koota itsensä vetämällä henkeä sisään, puhaltaen tuon ulos nenänsä kautta. Hän halusi muuta ajateltavaa kuin tämä ränsistynyt hoitolaitos sekä pelottava poika, joka tuijotti turhankin tiiviisti hänen liikkeitään. Tärinää.
Chin Ho avautui pienestä kerästään ja rohkeasti kääntyi toisen suuntaan, muttei puhuakseen, vaan ottaakseen lehden lattialta. Lehti oli Zachilta äsken tippunut, juuri se mitä hän halusi nyt lukea. Se sisälsi tarinoita, joita oli hyvä lukea kun ahdisti, ne auttoivat lähestulkoot aina. Vaan nyt tuo lojui istuvan teinin vieressä, paikassa minne Cecil ei halunnut mennä. Lattia vaikutti nyt yhtäkkiseltään vaaralliselta paikalta, kuin sinne meneminen tappaisi - ja kuolemastahan hän ei pidä.
Olisi niin tehnyt mieli pyytää toista antamaan tuon lehden, mutta puhuminen ei ollut hänen juttunsa, päinvastoin, mielummin hän olisi lyönyt jotakuta kuin puhunut ääneen.

Chin Ho ryömi sängyn reunalle ja kurotti kättään saadakseen maassa makaavan lehden hyppysiinsä. Täristen siro käsi lähestyi makasiiniä, ei enään kuin pari senttiä ..

Käsi petti alta.

Teini tunsi putoavansa pienen hetken, ihan pienen vain, jollain tapaa tämän onnistui kääntyä selälleen ennen kuin tunsi osuvansa kovalle puulattialle. Suurtakaan tömähdystä ei kuulunut, sillä eihän Cecil painanut juuri mitään. Siinä hän nyt roikkui jalat yhä sängyllä, pää ylösalaisin ja katse nauliintuneena pelosta toisen silmiin. Löysän paidan kaulus laskeutui hiljalleen peittämään suun, näin ollen Chin näytti pelästyneeltä kissalta. Ei tietoa miten, mutta kun etuhiukset taipuivat silmien edestä, hän säikähti pahasti.

Tulokas kääntyi Zachin puoleen, saaden hänet jo luulemaan, että tämä puhuisi. Mutta ei, sen sijaan tämä kurottikin vain lehteä lattialta. Punkkari oli aikeissa sanoa jotain, mutta unohti aikeensa sen sileän tien toisen yhtäkkiä kierähtäessä lattialle. Zachin myrkynvihreät silmät kohtasivat toisen siniset ja kaksikko vain tuijotti toisiaan hetken, kumpikin vähän ihmeissään ja aasialainen ilmeisen peloissaan. Zach vei kätensä raaputtamaan niskaansa. Olipa outo tilanne.

Poika vilkaisi sivusilmällä ensin tulokasta, sitten tuon lehteä ja hyökkäsi ilman minkäänlaista varoitusta nappaamaan tuon vieraskielisen tuotteen pois tämän kädestä. Se olisi oiva kiristysväline.
"A-ha! Et saa tätä takaisin, jos et kerro nimeäsi!" Zach riekkui nostaen lehden korkealle yläpuolelleen ja heilutteli sitä härnäävästi, pirullinen virne kasvoillaan. Jos toinen ei nyt murtuisi, niin hän ei tietäisi, mitä tekisi. Ja hän ei todellakaan luovuttaisi - pitäisihän tuon oudon aasialaisen nimensä sanoa, hehän jakaisivat huoneen ties kuinka pitkän aikaa. Eihän tuota voisi edes puhutella, jos ei tiennyt miksi kutsua. Siispä härnääminen ja lietsominen jatkui. "No niin, mykkis, puhu! Puhu, niin saat lehtesi!" Zach käski ivaavaan sävyyn ja heilutteli koreankielistä läpyskää kädessään. "Sano nimesi tai oikeasti suutun."
Jälkimmäinen saattaisi hyvällä tuurilla toteutua, sillä Zachia alkoi oikeasti jo ärsyttää tällainen tulokseton yrittäminen. Mikä siinä puhumisessa oli niin helvetin hankalaa, ettei sitä voinut tehdä? Vai osasikohan toinen oikeasti edes englantia?

Lehti oli pelkein otteessa, melkein, muttei kauaa. Zach-poika nappasi sen ennen oikeaa omistajaa ja ilakoi nyt siitä, hieman uhatenkin jopa samalla. Varovaisesti Chin Ho kiepsahti oikein päin noustakseen seisomaan, suoristi hieman paitansa helmaa ja jäi tuijottamaan toisen perään. Miksi tuo halusi tietää hänen nimensä, joka ei kuitenkaan ollut mitenkään kiva tai mieleenpainuva, siitä pystyi ainoastaan vetämään läppiä sekä ilkeitä kommentteja. Chin Ho, alkujaan nimi oli Min Ho, mutta viisas äiti päätti vaihtaa sen juuri ennen kuin he olivat julkistaneet sen. Ei varmaan muuten olisi niin tehnyt, ellei olisi älynnyt että länsimaalaiset kuulivat tuon aivan erillä tavalla. Ja koska perheen suunnitelmissa oli jo pitkän aikaa ollut muutto Korean ulkopuolelle, ei tuota nimeä voinut jättää. Chin Ho, nimi josta tuli mieleen huora - tai leuka, mutta Ho veti kyllä enemmän huomiota. Moniväristen hiusten omistaja roikotti lehteä nuoten tytön ulottumattomissa, ja vaikka kuinka Cecil yritti, hän ei saanut sitä omiin käsiinsä. Varovasti syöksähtäen, hyppien .. mikään ei tehonnut, pituutta oli liian vähän, kuin myös voimaaki, joten painimaankaan tässä ei voinut ryhtyä.

"A-anna se.. ole kiltti." tyttö mutisi kulmat surullisina laskeutuneena, vaikkei tuota nyt nähnytkään etuhiuksien peittäessä silmätkin suortuviensa suojiin. Miksi häntä kiusattiin jo ensimmäisenä päivänä, vieläpä ensimmäisillä tunneilla - mitä pahaa hän oli ehtinyt tekemään? Surullista, oli suorastaan väärin joutua ihan samantien uhriksi. Pelkät alakoululaisetkin pelottavat Chin Ho'ta, kun taas tuollainen pitkä hujoppi rajuilla meikeillä pysäytti sydämen.

Lehti ei tavoittanut omistajansa käsiä vieläkään ja se turhautti tummahiuksista tyttöä entistä enemmän. Lopulta tämä alistui kertomaan nimensä pienen kumarruksen kera - se oli kotopuolessa kohteliasta, täälläpäin taas.. noh, enemmän alistumista. "Ch.. Cecil P'yŏng."
Kumarrettuaan tyttö suuntasi ujon katseensa jalkoihinsa ja antoi sormien näprätä pitkiä latvoja hermostuksissaan. Oliko toinen ehtinyt suuttua, vai nauraisiko tuo sukunimelle joka muistutti Pyon-lintua - lintua jonkalaisia esiintyi mangassa.

"S-saisinko lehteni nyt t-taikaisin -- siis takaisin..?" Chin Ho nosti katseensa toiveikkaana pidemmän puoleen, yrittäen silti vältellä suoraa katsekontaktia.

Zach oli noussut jaloilleen ja esti parhaansa mukaan toista saamasta lehteä, välillä antaen tuon ihan härnätäkseen melkein onnistua. Hänen ei tarvinnut tehdä paljoakaan pitääkseen läpyskän poissa lyhyempänsä käsistä, sillä oli ainakin kymmenen senttiä tuota pidempi. Lisäksi mustahiuksinen ei oikein kehdannut tai uskaltanut heittäytyä yrityksiinsä kunnolla mukaan vaan elehti punkkarin mielestä jokseenkin varovaisesti. Tätä jatkui hetken, mutta pian tulokas tajusi heikomman asemansa ja alistui kertomaan nimensä.
"Cecil P'yông? Selvä", Zach sanoi nyökäten ja naurahti toisen kumarrukselle. "Che, ei tarvitse nöyristellä. En tiedä kotimaastasi, mutta Australiassa tuota ei juuri harrasteta - viimeisimpänä nyt täällä Caso diotressa." Kaiken selityksen keskellä kädessä oleva korealaislehti oli ehtinyt unohtua jo tyystin, mutta se palasi mieleen varsin pian Cecilin sitä kysyessä.
"Ai niin joo, tietenkin", Zach virnisti ojentaessaan lehden takaisin oikealle omistajalleen. "Sori. Eikä mitään henkilökohtaista, olen aina tällainen."
Punkkarin olemus oli pehmentynyt huomattavasti äskeisestä turhautumisen lauetessa ja haihtuessa pois sen myötä, kun tämä oli saanut mitä oli halunnutkin. Lisäksi Cecilin ujossa ja hauraassa olemuksessa oli jotain, mikä sai pojan olemaan tätä kohtaan hieman pehmeämpi, ainakin hetken.

Siinä samassa ovi aukesi ja sai Zachin kääntämään päänsä sen suuntaan. Huoneen kolmas asukas, se perhanan ryssä tuli sisään huoneeseen, hämmentyen ilmeisen paljon nähdessään tulokkaan.
"Öh.. hei", Rostislav tervehti kulmat koholla ja heilautti pienesti kättään, vääntäen kasvoilleen ujohkon hymyn. Tuntui jännittävältä tavata pitkästä aikaa täysin uusi ihminen. Bruneten mielestä oli mukavaa saada huoneeseen kolmaskin henkilö, varsinkin kun edellinen kämppis oli juuri kotiutettu.
"Minä olen Rostislav", Rostislav esittäytyi kohteliaasti ja astahti Ceciliä kohti käsi ojossa.
"Se on Ron", Zach korjasi heti hänen sanojensa perään, mutta poika ei jaksanut alkaa tapella tämän kanssa joten tyytyi mulkaisemaan tuota tylysti. Rasittava jätkä, aina piti olla keskeyttämässä ja selittämässä omiaan. "Ihan miten vain. Kutsu miksi haluat."

Zach pyörähti Cecilin ympäri ja tarrasi tätä äkisti ranteista, nostaen ne ylös pojan yläpuolelle.
"Tää tässä on Cecil, se ei puhu paljoa", hän selvitti ja heilutteli toisen käsiä omiensa ohessa, ihan vain kiusatakseen. Aasialaisparka ei äskeisestä päätellen pitänyt siitä että tähän koskettiin.

Cecil säikähti aukeavaa ovea sekä sieltä tulla tupsahtanutta teinipoikaa, yksi ihminen kerrallaan riitti hänelle seuraksi. Juuri vastaanotettu lehti tipahti keveästi lattialle, tällä kertaa sitä tosin ei noukittu ylös. Sinisilmät nauliintuivat pelokkaina tulijaan ja seurasivat tuon jokaista pientä liikettä jännittyneenä. Ennen kuin tyttö ehti peruuttaa kauemmaksi kaksikosta ja tervehtiä kumarruksella, Zach otti vallan laihoista käsistä ja heilutteli niitä mielensä mukaan. Siinä heiluessa olo oli enemmän kuin makaronilla .. tuntui jotenkin typerältä antaa toisen leikkiä käsillä miten mieli. Tietenkin Chin Ho yritti vetää itseään pois otteesta, mutta huomattava voimaero pisti heti aikeet uusiksi. Hän hapuili huulillaan paitansa valahtanut kaulusta ja veti sen takaisin suun eteen - tai paremminkin suuhunsa, miten vain. Katse käväisi ruskeahiuksisessa, Rostislavissa, jonka nimi oli vielä hankalampi mitä hänen omansa. Ajatus piristi hieman mieltä, eipä tainut toinenkaan olla ihan Australiasta kotoisin.

Vaan miksei Zach jo päästänyt irti ranteista, leikki vain omiaan. Chin Ho oli tuolle kiitollinen siitä, ettei ollut joutunut aukaisemaan suutaan kertoakseen Ronille nimensä, muttei se siltikään tarkoittanut automaattista lupaa leikkiä hänen käsillään. Tummahiuksinen tyttö yritti jälleen hivuttautua pois, vaikkei onnistumisen todennäköisyys ollutkaan kovinkaan suuri.

Zach viihdytti itseään viuhtomalla tytön käsillä, vaikka tämä yrittikin vastustella. Hän teki erilaisia heilutuksia ja liikkeitä samalla kun Rostislav, tai Ron, kuten hän itse tätä mielellään kutsui, alkoi kysellä kaikennäköisiä juttuja Cecililtä. Mikä idiootti, juurihan hän oli sanonut, ettei toinen puhunut paljoa.
"Mistä olet kotoisin? Aasiasta?" Venäläinen uteli pää pienesti kallellaan ja odotti hetken vastausta, kääntyen sitten kuitenkin pian katsomaan kelloa kulmiaan kohauttaen. "Hei muuten, pian on ruoka-aika. Tuletko syömään, Cecil? Minä voin näyttää, missä ruokala on."
Siinä vaiheessa Zachkin irroitti vihdoin otteensa tytön käsistä ja tallusti ovelle.
"Jes, ruokaa", hän lausui apaattisena, irvisti inhoten ja lähti sitten kävelemään toisten edellä kohti ruokailutiloja. Ron oli heti lähdössä hänen peräänsä, mutta pysähtyi oviaukkoon katsomaan Ceciliin päin.
"Tuletko?" Poika väläytti tytölle hymyn ja jäi odottamaan tuota hetkeksi. Pian tämä lähti itsekin huoneesta.

Teini tyytyi vain nyökyttelemään vastatakseen Ronin esittämiin kysymyksiin, puhumaankaan nyt ei kannattanut ruveta koska siitä ei sitten saisi selvää. Helpottunut huokaisu pääsi ilmoille kun Zach viimein päästi hennot kädet otteestaan ja lähti muristen kohti ruokailutiloja. Jokin tuon äänensävyssä kertoi ettei ruoka ollut mitenkään hohdokasta - toisin kuin hoitaja oli hänelle väittänyt. Tyttö olisi mielellään jäänyt yksin huoneeseen lukemaan lehtiä, muttei kyennyt pidättäytymään halussaan, maha nimittäin kurisi tyhjyyttään. Chin Ho katsahti mahaansa, joka juuri oli pilannut suunnitelmat, ja nosti katsettaan sitten brunetteen. Tuon hymy oli ystävällinen, mutta koska se kuului elävälle olennolle, ei se mitenkään lämmittänyt pelokkaan sydäntä. Tietenkin oli kiva saada vastapainoksi toisenlainen luonne, Zach nimittäin oli jotenkin pomottavaa sorttia. Nielaisten tyttö lähti seuraamaan hiljaisin askelin kaksikkoa, toivoen pysyvänsä näkymättömissä ihmisten mahdollisilta katseilta. Pian huoneen ovi sulkeutui hiljaisesti kolmen ihmisen perässä, jälkeen jäi vain pimeä hiljaisuus.