With love for a Heartless world [vapaa]

[ liittyminen vapaa. Toivottavasti Noel saa seuraa ]

Noel asteli pihalla edestakaisin, ympärilleen katsellen. Jälleen poika oli vaipunut omiin mietteisiinsä, ja puristi vasemmassa kädessään runokirjaa, pidellen kirjan selkämyksestä kiinni. Hänen rystysensä olivat valkoiset, mutta Noel ei itse huomannutkaan kuinka kovaa piteli kirjaa kädessään. Hän oli itse asiassa kuljettanut sitä mukanaa jo jonkun aikaa, pari tuntia. Puristaen sitä koko ajan samalla voimalla. Eikä hänellä ollut ollut sormissa tuntoa pitkään aikaan.
Kävelyyn kyllästyttyään, Noel suuntasi istumaan penkille. Hän istahti siihen varovasti, peläten että se rojahtaisi maahan hänen painonsa alla. Kyllähän penkki natisi, mutta ei se romahtanut. Silti poika ei uskaltanut liikahtaakkaan, peläten löytävänsä itsensä vielä maasta lojumasta. Ei hän sitä ajatellut päällimmäisenä, vaan oli varovainen jossain kaukana syvällä alitajunnassaan. Nyt päällimmäisenä hänellä oli mielessään kirja, jota hän puristi kädessään, sekä siitä löytyvä runo. "Menettämisen taito". Niinpä hän oli nyt jo jonkin aikaa miettinyt menettämiään asioita. Mutta ei kuitenkaan halunnut tai jaksanut surra niitä. Nyt hän tarvitsi vain jotakin mitä ei ollut vielä ehtinyt menettää. Tai jotakuta jota ei ollut vielä ehtinyt tavatakaan. Hän tarvitsi ystävää.

Kyllähän Noel tunsi olonsa usein yksinäiseksi. Nyt kuitenkin se tunne oli alkanut käydä sietämättömäksi, eikä Noel enää halunnut vaellella yksin pihalla. Ei ainakaan sillä hetkellä. Vaikka hän joskus yksin viihtyikin.
Hän painoi katseen kenkiinsä ja sulki kevyesti silmänsä, huokaisten syvään. Vaikka tuskin tänne kukaan eksyisi. Tuskin kukaan hänelle tulisi puhumaan. Niin Noel ajatteli. Hän ajatteli niin aina, ja se vain pahensi hänen yksinäisyyttään. Hän ei ollut ollut pitkään aikaan tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa viihtyisi. Hän oli odottanut sellaista, mutta sitä ei vain ollut sattunut kohdalle. Ja nyt hän oli täällä, tällaisessa paikassa. Tuskin sellaista ihmistä täältäkään löytyisi.
Näiden ajatusten saattelemana Noelin ote löystyi kirjasta, ja kirja kopsahti maahan, saaden Noelin hätkähtämään. Hän ei todellakaan muistanut kantaneensa kirjaa mukanaan, mutta siinä se nyt lojui. Aukinaisena ensimmäiseltä aukeamalta. Maassa, pölyssä ja liassa. Noel aikoi jo kumartua nostamaan sen, kun penkki narahti. Hän jähmettyi paikoilleen. Parempi ehkä vain istua siinä. Sehän oli vain kirja. Ei sen takia kannattaisi liata vaatteitaan. Hän oli varma että penkki pettäisi sillä sekunnilla kun hän kumartuisi, tai nousisi seisomaan. Niinpä hän jätti kirjan maahan, omaan arvoonsa, ja vaipui jälleen ajatuksiinsa. Yhtä orvon näköisenä kuin aiemminkin.