Fallen leaves

William istui hiljaisena hoito huoneessansa. Hän oli vihdoin päässyt pois yksittäisesti asuttavista huoneista ja oli heti joutunut täysin vieraan pojan kämppikseksi. Ei hän tuntenut tästä laitoksesta ketään. Miten hän edes voisi nukkua samassa huoneistossa jonkun pojan kanssa? Koko elämänsä hän oli elänyt siskojensa kanssa huoneessa ja tunsi miehet jostain syystä hyvin etäiseksi itsellensä. William oli aivan sekaisin kaikesta tästä uudesta tunteesta. Epätoivosta.
Pakon omaisesti Will käveli ovelle ja tarkisti kolmeen kertaan sen olevan kunnolla kiinni. Sen jälkeen hän asetteli kenkänsä muutaman kerran uudelleen oven viereen ja vilkaisi huonetta mietteliäänä. Miksei siellä voinut olla verhoja? Joku voisi kurkkia tuosta pahaisesta ikkunasta sisälle silloin kun hän pukisi päällensä tai nukkuisi tai tai... tai viettäisi omaa miehistä aikaansa!

William huokaisi hyvin raskaasti ja istuutui sängyllensä. Poika veti polvensa koukkuun, kiersi käsivartensa jalkojensa ympäri ja painoi leukansa mustien rikkinäisten farkkujen peittoamille polvillensa. Eihän William ollut mitään paitaa muistanut päällensä laittaa. Olihan sairaalassa kumminkin aivan liian kuuma sellaisen käyttöön.
Hermostuneena Will odotti uuden huonetoverinsa tuloa heidän yhteiseen kämppään.

[Kämpässä asuu myös Aidan, Zesterin hahmo. :)]

Brasilialainen nuori jätkä aukaisi huoneensa oven tottuneeseen tapaan, jo toisen kerran tänään. Liki koko päivän hän oli pakoillut lääkäreitä sekä hoitotätejä, jotka olivat höpisseet jostain lääkkeestä. Hah, eivätpä saaneet kiinni aaveiden aavetta, Jayzon Julianaa, joka tällä hetkellä hieroi mahaansa tiheän verkkopaitansa läpi. Jessus että siinä juostessa oli tullut nälkä, mutta kuten tavallista, ei haamuksi itseään luuleva suostunut syömään ruokaa vaikka olisi kuinka nääntymäisillään. Haukotellen hieman nuorukainen riisutui hupparistaan matkan varrella, heittäen tuon johonkin nurkkaan pölyttymään. Lukuisat korvakorut hupparin lisäkorvissa kilahtelivat osuessaan kovalle, puupintaiselle lattialle. Jay laahusti omalle sängylleen, joka sijaitsi kahden muun sängyn keskellä ja lösähti siihen mahalteen kuin yliuupunut koala, kädet ja jalat levällään. Äänekäs puhahdus kuului nuoren suusta mahalaskun aikana, miltein heti perään kuului toisenlainen puhallus kun jätkän pitkät hiukset olivat tunkeutuneet kasvoille roikkumaan. "... tana." kuului pientä marmatusta tämän suusta. Jayzon oli niin upputunut omiin touhuihinsa - eli kasvojensa hukuttamiseen laihaan ja surkeaan tyynyyn - ettei ollut huomannut kämpän uusinta tulokasta. Vaistot kuitenkin ilmoittivat aika nopeasti paikalla olevan joku muukin kuin hän itse väsymyksen kera, pää kääntyi ja kajaalireunatut aquasilmät kohtasivat katseellaan toisen sinihiuksisen jätkän. Olemus tuolla toisella oli aika .. hiljainen? Ei ollut edes ilmoittanut olemassaolostaan mitään. Vaan ihmekkään kun Jayzonhan tunnetusti oli näkymätön ja täysin äänetön tapaus. Todellakin... Muuten vain koluaa sisääntulon aikana enemmän kuin vuwuzelajoukkio.

Ron käveli käytävää pitkin kohti Jayzonin huonetta. Hän oli juuri nähnyt vikkeläliikkeisen poikaystävänsä livahtavan kämppäänsä sisään, joten ainakin tämän täytyisi olla paikalla, toisin kuin viime kerralla, jolloin haamupoika oli ollut jossain teillä tietämättömillä.
Poika pysähtyi hetkeksi kuulostelemaan huoneen ovelle, sillä oli kuullut että Jayzon olisi saanut uusia huonetovereita. Kämpässä vaikutti kuitenkin olevan aika hiljaista, joten Jay oli mitä luultavimmin siellä yksin - aivan, kuten Ron oli toivonutkin. Poika avasi oven äärimmäisen hitaasti ja äänettömästi ja, toisin kuin Jayzon, myös onnistuikin siinä. Tämä vilkaisi ovea vastapäätä olevalle sängylle, jolla sinihiuksinen makasi eikä huomannut lainkaan Williamia - huomio keskittyi liiaksi omaan kultaan. Ron päätti yllättää Jayn, sillä tilaisuus oli enemmänkin kuin otollinen: toinen näytti olevan niin omissa maailmoissaan, että tuskin tajuaisi, mikä tähän iski.
Ja sanoista tekoihin: Ron otti vähän vauhtia ja säntäsi sitten suoraan kohti Jayzonia, loikaten sängyn kohdalle päästyään suoraan tämän selän päälle. Hän kiersi kätensä halaamaan toista tiukasti ja sipaisi sinihiuksia hieman syrjemmäksi päästäkseen suukottamaan niiden peittämää korvaa.
"Hei! Ajattelin piipahtaa..." brunette poika naurahti ja näykkäisi poikaystävänsä korvaa hellästi. "Mitäs teet?"
Poika oli yhä niin keskittynyt Jayhyn, ettei pahaksi onnekseen vieläkään havainnut toisella puolen huonetta olevaa poikaa. Ainakaan vielä.

William oli täysin omissa ajatuksissaan kun Jay avasi oven. Poika kyllä huomasi uuden huonetoverinsa, muttei uskaltanut sanoa sanaakaan tai liikahtaa. William katsoi sivusilmällä kuinka toinen poika kaatui sängyllensä makaamaan. Moinen kaatuminen varmaan sattui. Ei ainakaan Willin oma sänky mikään pehmeä ollut.
Juuri kun Will olisi voinut jotain uskaltaa sanoa uudelle huonetoverilleen, niin ovi avautui ja sieltä tunkeutui sisälle toinen poika. Will sulki suunsa ääntäkään päästämättä ja asettui sängylle paremmin istumaan. Miksei huoneisiin saanut tuoda mitään kiinnostavaa iltapäivä tekemistä? Olisiko hänen pakko paeta yleisiin tiloihin jos tahtoi jotain tehdä?
Viimeisenä ovesta sisälle tulleen pojan tekemiset saivat sinipään aukomaan suutaan kuin kala kuivalla maalla. Mitä hemmettiä tuo toinen poika teki? Ei kai… Miten William kestäisi elää homojen huoneistossa? Ei hänellä mitään seksuaalisia vähemmistöjä vastaan ollut, mutta silti pelko oman heterouden katoamisesta oli liian suuri. William ei vain koskaan ollut tavannut homoja tai muita vastaavia.

Nolona poika pakotti itsensä kääntämään jääsilmiensä katseen pois kaksikosta. Tästähän tulisi mielenkiintoista. Will huokaisi ehkä hieman liiankin raskaasti ja liiankin kuuluvasti.

Jayzon älähti saadessaan painoa selkänsä päälle kuin tyhjästä. "Mitä helvettiä..!" hän kumminkin tunnisti korvasta purevan tyypin hyvinkin nopeasti omaksi poikaystäväkseen, jolla oli outoja tapoja tulla kesken kaiken esittämään lovey-dovey-roolia. "No heipä hei, Ron." sinihiuksinen tervehti kierähtäessään ympäri, kaapaten pienemmän jätkän tatuoitujen käsivarsiensa puristukseen. Jakaen pienen suudelman tuon kanssa.

Nuorukainen heräsi hetken tuijoteltuaan todellisuuteen, sillä vierestä kuului huokaisu, joka ei vaikuttanut Aidanin aiheuttamalta. Pää käännähti tuohon uuteen kämppätoveriin, tuo oli siis vihdoin päättänyt sanoa jotain eleellään. "Mikä tuon ongelma on? Vai pelkääkö se kun roikut jossain näkymättömässä kiinni?" Jay kysyi aidosti ihmeissään, vilkuillen vuoronperää Ronia että sinihiuksista jätkää.

Ron vastasi Jayn suudelmaan iloisesti hymyillen. Hymy kuitenkin karisi nopeasti pois huulilta, kun toiselta puolen huonetta kuului äkisti äänekäs, raskas huokaus. Ruskeahiuksinen poika hätkähti ja kääntyi säikähtäneenä katsomaan vieraan suuntaan.
"Ai, anteeksi, en huomannut että olit siinä--" tämä selitti huomatessaan tyypin vaivautuneen ilmeen. Ron tunsi poskipäidensä punehtuvan hieman, mutta tuskin näkyvästi.

Mitä ihmettä?! Puhuiko toinen sinipää hänelle vai tämän päällä maanneelle brunette pojalle? Kyllähän hän näki, että brunette pää makoili ja kuolaili toisen pojan päällä estottomasti.
"Eh... E.. Ei se mitään."
William sanoi hieman hämillänsä Ronille, katsellen yhä huoneen seiniä ja vältellen kaikkia mahdollisia kotse kontakteja kaksikon suuntaan. Hermostuneena poika alkoi raapia kaulaansa. Hetken päästä kaulassa koristi punaiset kynnen jäljet. Eihän tämän nyt näin pitäisi mennä!
Uteliaana Will siirsi katseensa kaksikkoon.

Jayzon virnisti itsekseen kohottautuessaan istumaan, hän oli juuri saanut katalan pikku idean, joka tulisi mahdollisimman nopeasti käyttöön. Hän antoi pienen suukon Ronin otsalle, vaikkakin suu yhä pirullisessa virneessä. Hän hivutti kättään hitaasti, hyvin hitaasti, nuoremman selkää pitkin, vieden kämmenen tuon persaukselle. Hän oli päättänyt pistää pienen esityksen pystyyn, sillä eihän tuo uusi tulokas häntä nähnyt. Ja koska Jay oli huomannut, kuinka tuo vaivaantui pienimmistäkin eleistä, joita pariskunta teki, oli oikein nautinnollista ruveta leikkimään toisen herkkyydellä. Sinihiuksinen veti sylissään olevan poikaystävänsä oikein syvään suudelmaan, minkä aikana käytti jopa kieltään ihan näkyvästi. Katse oli koko ajan kohdistettuna tuohon nimettömään henkilöön, vielä silloinkin kun Jay yhtäkkiä vei kätensä Ronin etumukselle, mistä sitten kouri häpeilemättä kuin kiimainen kolli. Myönnetäkööt, hieman kiimainen hän olikin, muttei siitä nyt sen kummemmin välittänyt. Nuorukainen liikutteli itseään, kiemurrellen niin paljon kuin mahdollista, välillä suudellen ja välillä korvanipukoita purren. Käsi, joka kiusasi ruskeahiuksista, oli edennyt jo pidemmälle: nimittäin aukomaan nappeja sekä vetskaria, eikä aikaakaan kun kämmen oli jo ensimmäisten housujen sisässä. Virnistäen Jay katsahti toisella sängyllä oleskelevan sinisilmän suuntaan. Saipa elämänsä näytöksen.

Rostislav vilkaisi kulmiaan kohauttaen Jayzonia. Hän hätkähti nähdessään tämän pirullisen virneen, joka ei koskaan tiennyt hyvää...
"Jay, mitä sin... Mmh..!" pojan kysymys keskeytyi heti alkuunsa Jayn hyökätessä suutelemaan tiiviisti ja intohimoisesti. Ron ei osannut tehdä muuta kuin vastata hellyydenosoitukseen, vaikka posket punehtuivatkin siitä tiedosta, että vain muutaman metrin päässä heistä istui kolmas henkilö katsomassa näytöstä.
"Jay..." Ron yritti uudestaan topuutella poikaystäväänsä, mutta päästi suustaan äkisti yllättyneen ynähdyksen tuntiessaan, kuinka Jayzon kosketteli häntä jo herkimmiltä alueilta. Pian tämä alkoi jo availla hänen housujaan.
"Jay... nh... hän... hän näkee sinut!" ruskeahiuksinen poika sai ulos suustaan lopulta sen, mitä oli jo viimeiset pari minuuttia yrittänyt sanoa. Olo oli ristiriitainen, sillä Jayzonin koskettelu tuntui uskomattoman hyvältä ja melkein sai Ronin haluamaan unohtaa sen, että huoneessa oli heidän lisäkseen vielä joku, mutta silti järki jossain takaraivossa käski lopettamaan tämän.
Ron hengitti tiheästi ja tunsi sydämensä lyöntien tihentyvän koko ajan enemmän. Toivottavasti se ei aivan räjähtäisi tästä mielihyvästä...

William katsoi silmät suurena kaksikon tekemisiä. Ei tuo ollut normaalia! Kahden miehen välinen siis. Will käänsi katseensa hyvin nolona poispäin, siinä vaiheessa kun bruneten pojan alkaessa päästämään enemmän eläimellisiä huokauksia ja vinkaisuja. Ehei. Tätä Will ei tahtonut olla näkemässä. Hän oli tullut mielisairaalaan mieleltään korjattavaksi, ei sekoitettavaksi!
Jostain syystä ilkeä ja inhottava paine alkoi tuntua Willinkin sisällä. Vaikka naisista unelmoiminen oli enemmän Willin alaa, ei hän silti voinut kieltää kokevansa kiihottumista näkemästänsä esityksestä. Hätiköiden poika nousi ylös sängystä ja pakeni huoneen ulkopuolelle. Poika paiskasi oven turhankin lujaa kiinni ja painoi selkänsä seinää vasten hengittäen hyvin raskaasti.
’Ajattele jotain HYVIN epäseksikästä… Iso äitiäsi bikineissä.. Jotain.. ’ Sinipää hoki mielessään erilaisia rauhoittavia sanoja samalla kun raapi pitkillä kynsillänsä rupia käsistänsä. Paniikki ei saisi iskeä. Ei nyt.

Jay räpäytti hieman silmiään kummissaan, olipa tuo poika herkkä. Noh, aivan sama. Pääasia että hän pääsi vähän leikkimään mielensä mukaisesti, oli lopputulos mikä tahansa. "Ron, menepäs katsomaan mihin se poika karkas. Ei oikein huvittaisi mennä nyt sen polon luo, tuo se tänne tai jotain.." sinihiuksiaan räpläävä ehdotti, jättäen toiset aivan huomiotta. Viime aikoina hän oli ollut turhankin paljon valveilla ja väsymys tuntui nyt pukkaavan päälle kun kerran sängylläkin makoili. Toivottavasti uusi tulokas ei ollut saanut kauheita traumoja tästä, leikkiähän se vain oli, ihan harmitonta sellaista. Jayzon huokaisi katsahtaessaan ovelle päin, jonne se äsköinen tyyppi oli kadonnut.

"Selvä... Äläkä nukahda sillä välin, sillä ainakin minä tahdon vielä pitää hauskaa..." Ron virnisti vihjailevasti noustessaan sängyltä. Hän käveli ovelle ja oli jo avaamassa sen, ennen kuin huomasi jotain: housut kannattaisi varmaan sulkea... Ron vetäisi nopeasti vetoketjun kiinni, asetteli äskeisessä hieman valahtaneen paitansa paremmin ja astui sitten käytävän puolelle oven perässään sulkien. Vastassa oli säikähtänyt ja ilmeisen järkyttynyt poika.
Tilanne oli hieman kiusallisenpuoleinen - mitä tässä nyt oikein pitäisi sanoa? Tuskin toista enää sanoilla saisi rauhoiteltua.
"Anteeksi tuo... juttu, huomaan, että kiusaannuit äskeisestä..." Ron aloitti. Hän yritti puhuessaan vetää paitaansa hieman alemmas peittääkseen pullotuksen, joka näkyi vieläkin housujen läpi.
Ennen kun Ron jatkoi selittelyään, hän vilkaisi nopeasti oven suuntaan ja jatkoi vasta sitten, huomattavasti hiljaisemmalla äänellä. Itse asiassa hän nojautui vähän lähemmäs toista ja melkeinpä kuiskasi asiansa, ettei Jay kuulisi. Hän ei tahtoisi pahoittaa tämän mieltä.
"Jay on täällä, koska... no, hän luulee olevansa kuollut - kummitus siis. Hän ei usko kenenkään näkevän itseään."
Jälleen, jotenkin refleksinomaisesti Ron vilkuili ympärilleen. Sitten hän jatkoi, nyt jo normaalilla äänellä:
"Hän tahtoi vain vähän pelleillä kustannuksellamme. Ei siinä muuta. Tuletko takaisin huoneeseen..?" Ron kysyi päätään kallistaen. Poika avasi jo valmiiksi oven ja viittasi kädellään sen suuntaan. "Jos aloitettaisiin puhtaalta pöydältä?"

Ovi aukesi hiljaisesti Williamin vieressä. Hätääntyneesti sinihiuksinen poika vilkaisi oven suuntaan koettaen pitää mielessänsä sen mahdollisimman ruman ja epäseksikkään mielikuvan mummostansa bikineissä. Kyseinen mielikuva oli mahdottoman toimiva. Poijan kiristävänä tuntunut erektio oli kadonnut alle aika yksikön, kun Will oli erehtynyt miettimään olisiko hänen mummollansa ollut edes vahattua bikini rajaa. Epäilemättäkin ei olisi ollut.
Ronin puhe sai paniikkikohtauksesta toipuvan Willin siirtämään väsyneen katseensa toista kohden. Ai.. Takaisin sinne pieneen, hikiseen huoneeseen, jossa tuo hänen edessään puhuva poika ja se toinen harrastivat eläimellistä seksiä aina kun paikalla ei muita ollut? Vai oliko edes muiden paikalla ololla väliä. Kai jokainen tämän parantolan hoitajista oli jo nähnyt tarpeekseen hienovaraisia rakkauden osoituksia ties kenenkin potilaan kohdalla.
”Kiusaannus on melko… pieni sana kuvaamaan äskeistä…” Will rykäisi hieman epävarmana. Todellakin pieni sana. Ja tilanne… Tai tunne. Bruneten kertoessa Jayn sairaudesta Will yllättyi. Hetkinen. Kummitukseksi itseään luuleva poika ei siis uskonut rakastettunsakaan näkevän tätä?
”… Err.. Kummitus.. Okei. Eli uskooko hän edes sinun näkevän hänet?” William kysyi hieman vaivautuneena ennen kuin suoristi itsensä nojaamasta seinään. Poika ei edes vaivautunut odottamaan vastausta vaan asteli sisälle ja suoraan sängyllensä tuijottamaan Jayta. Hm… Mielenkiintoisia sairauksia.

Jayzon oli jo ehtinyt ummistamaan silmänsä ja miltein nukahtaa sillä välin kun Ron oli häippässyt toisen nuorukaisen perään, sinihiuksisen harmiksi kaksikko palasi yllättävän pian ja äänekkäästi ovea paukauttaen. Ilmavirrat, perkele. Aukaistuaan silmänsä hän huomasi kuinka toinen sinihiuksinen hakeutui jälleen sängylleen, kuin turvaa hakien. Poikapolo, todellakin. Hmm, pitäis kai pyytää anteeks.. Mutta mitä suotta, kyl luulis ymmärtävän. Jayzon mietti hetken ennen kuin sulki jälleen silmänsä asettuen sitten parempaan asentoon, kyljelleen naama kohti tulokasta.

Ron nyökkäsi vastaukseksi kysymykseen ja seurasi sitten toista poikaa sisään huoneeseen. Hän käveli Jayn sängyn luokse ja istahti sen laidalle.
"Joten... Aloitetaanpa alusta. Mikä on nimesi?"